Tarinasivut

9.2.2021

Rantatalon puutarhassa muutoksen vuosia

Kun hankimme rantatalon muutama vuosi sitten, oli sen puutarhaan istutettu paljon kasveja, perennoja ja pensaita useisiin paikkoihin. Omenapuiden seassa ja tontin reunamilla oli koivujen lisäksi suuria havupuita, jotka varjostivat rantatonttia ja isoa kasvihuoneita. Ihana rantapaikka meille jo entuudestaan niin rakkaan järven rannalla vaati selkiytystä, mutta ensimmäinen kokonainen kesäkausi päätettiin kuitenkin katsoa, mitä kaikkea maasta kasvaa. Puutarhan oli aikanaan perustanut ammattipuutarhuri omaksi ilokseen, mutta se oli ollut hoitamatta useita vuosia ennen meitä. Kesän kuluessa tunnistin kasveja niiden lehtien ja kukintojen avulla ja kirjasin ne ylös. Vasta sitten aloimme suunnitella tarvittavia muutoksia tontille.

Suurimmat männyt kaadoimme seuraavana kesänä, jonka jälkeen uudistimme myös nurmialueen, koska loivan rinteen nurmen kunto oli huono johtuen maa-aineksen kulumisesta. 




Puutarhan kymmenestä omenapuusta osa on koristeomenapuita. Jouduimme pihamuutoksen yhteydessä siirtämään kaksi omenapuuta uuteen paikkaan. Merkitsimme puihin kasvuilmansuunnat ennen siirtoa ja juuripaakku kaivettiin laajalta alueelta, jotta siirto vaurioittaisi niitä mahdollisimman vähän. Puut ovat nyt olleet uudessa paikassa kolmatta vuotta. Viime kesänä molemmat kukkivat hyvin ja suuremmasta saatiin myös kunnolla satoakin. Vanhojen omenapuiden siirto näyttää siis onnistuneen.

Perennapenkeistä päätimme säilyttää sellaisenaan vain rannan suuren kuunliljojen reunustaman perennapenkin. Muut perennat siirrettiin valeistutukseen tai omakotitalomme pihan kukkapenkkiin. Jättisuuri vuorenkilpialue putsattiin kokonaan ja istutin niistä vain osan rannan tuntumaan muistoksi. Nyt rantataloamme ympäröi uusi puuterassialue sekä etupihan pihakivetys. Talon päätyyn (puolivarjoinen paikka) rakennettiin kivetyksestä uusi perennapenkki, johon istutin pelkästään kaunislehtisiä kuunliljoja, joista pidän valtavan paljon. 


Samanaikaisesti puutarhan remontin kanssa olen kasvattanut kasvihuoneessa melkoisen määrän ns. perushyötykasveja kuten tomaatteja, kurkkuja, paprikoita. Lähes kaikki kesäkukat ja hyötykasvit kasvatan itse siemenistä aloittaen idätyksen kotona, siirtäen taimet maaliskuussa rantatalon lasitetulle kuistille (kuva) ja myöhemmin keväällä kasvihuoneeseen.



Kuusi kokonaista kesää on rantapaikkamme muokkautunut meidän näköiseksi ”puuhamaaksi”. Luonnonmukaisuutta säilytämme, mutta samanaikaisesti helpotamme tontilla liikkumista ja puutarhan hoitamista. Muokkaustyö jatkuu tulevaisuudessakin, sillä puutarhahan ei ole valmis koskaan. Ja sehän siitä puuhastelusta tekeekin niin kivaa.






2 kommenttia:

  1. Hienosti onnistui omenapuiden siirrot!
    Onko tämä rantatalo teille kesäpaikka vai muutitteko pysyvästi tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantatalolla ollaan kyllä suurin osa vuodesta, mutta kotitalo on vielä ainakin toistaiseksi erikseen.

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani! Kommenttisi ilahduttaisi minua.