Tarinasivut

10.2.2021

Pelargonit ja paprikat - kasvukausi 2021 alkoi

Vaikka paksu lumi peittää maan ja pakkastakin on reilusti yli 10 astetta, on aavistus tulevasta keväästä aistittavissa auringon säteillessä järven jäätä perittävillä hangille.


Mieli askaroi jo tulevassa keväässä. Mitä muutoksia tehtäisiin puutarhassa, kasvimaalla tai kasvihuoneessa? Millaisia kasveja hankitaan? Onko viime kaudesta kylvämättä jääneitä siemeniä jäljellä? Mitä opittavaa on viime kesästä?


Kasvun ihmeitä on mukava seurata päivittäin. Siementen kylvämisaikatauluja voi jonkin verran soveltaa, mutta maltti on viisautta - liian aikaisin kylvetyt kasvit eivät välttämättä pysy hengissä, jos esikasvatusvaihe on liian pitkä. Siemenvaraston läpikäynti on varmaan jokaisella viherpeukalolla ensimmäisten tehtävien listalla. Ja sitten siemenostoksille!

Pelargoni

Talvetin edellisvuonna siemenistä kasvattamiani pelargoneja +15 asteisessa huoneessa ikkunan ääressä. Siirsin ne tammikuussa normaaliin huoneen lämpöön ja sainkin niistä jo kuun lopulla istutettua hyviä pistokkaita. Valitettavasti vain valkeat pelargonit näyttivät elinkelpoisilta, joten ostin uusia siemeniä punaisia ja pinkkejä kukintoa ajatellen.


Typistetty pelargoni

Nyt nuo siemenet näyttävät itävän hyvin, joten parin viikon päästä pääsen koulimaan ne omiin ruukkuihinsa.

Paprika ja chili

Paprikat  kylvetty 1.2., koulittu 8.2.

Kylvin suippopaprikan siemenet helmikuun alussa viimevuotisten paprikoiden siemenistä (punainen ”Thor” ja keltainen ”Astor”) kylvömultaan ja jo nyt pääsin koulimaan taimet omiin ruukkuihinsa. Lisäksi kokeilen kaupan oranssien minipaprikoiden siemenistä sadon saantia, sillä ko. lajikkeen siemeniä ei ollut saatavissa. Paprikan taimia on tässä vaiheessa kasvamassa nelisenkymmentä yksilöä, mutta esikasvatuksen edetessä lukumäärä jonkin verran pienenee. 

Aloitin uutena kokeilumielessä chilin kasvatuksen muutamalla taimenella. Lajiksi valitsin melko miedon, jottei kasvatus tyssää heti ekana kesänä liian tuliseen satoon. Muitakin kokeiluja on käynnissä, esim. Klementiinin siemenistä on itänyt useita taimia viherkasveiksi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani! Kommenttisi ilahduttaisi minua.