Tarinasivut

15.6.2022

Puutarhaessu päivittäisessä käytössä


Kun puutarhatöissä liikkuu edestakaisin pitkin pihaa, poiketen välillä kasvihuoneeseen kastelemaan tai poistamaan tomaattien varkaat ja välillä kitkemään keittiöpuutarhaa, jotain voi hävitä matkalla. Tai kun kasteluletkua pitää vetää edestakaisin puutarhassa. Tai kun kokkaillessa huomaa unohtaneensa ruohosipulin ja lähtee noutamaan puuttuvia aineksia kasvimaalta. Puhelin, avaimet tai nenäliinat puhumattakaan työkäsineistä ovat toistuvasti kateissa, kun ei enää muista, mihin ne laski käsistään: kasvihuoneen pöydälle, kasvulaatikoiden reunalle, terassin kulmalle vai kuistin kaiteelle? Monta turhaa askelta tulee otettua kadonneita tavaroita metsästäessään.

Kun tuo kesäinen ongelma muistui kevättalvella mieleeni, ryhdyin suunnittelemaan ratkaisua. Mietin ensin, mitä kaikkea olisi hyvä kuljettaa useimmiten puutarhassa mukanaan kuitenkin niin, että kädet olisivat vapaana varsinaisiin askareisiin. Puhelin, avaimet, nappikuulokkeet, nenäliinoja, puutarhahanskat, tussi, kasveille nimikyltit, sakset. Ne ainakin. Puutarhatyökalut yms. voi kuljettaa kottikärryssä tai korissa, joten nuo useimmiten katoavat tavarat ovat suhteellisen pieniä ja kevyitä.

Ratkaisuksi suunnittelin vyötärölle kiinnitettävän puutarhaessun, joka kiinnitetään klipsillä selän takaa. 

Tarvikkeet hain kangasliikkeestä ja osa minulla olikin valmiina käsityötarvikevarastossani. Essukankaana käytin tumman sinistä denimiä ja kanttaus on tehty mustalla vinokanttinauhalla. Ompelin  kukikkaan puuvillakankaan taustakankaaksi. Lisäksi tarvittiin vyötärönauhaan lukitusklipsi ja taskuun kiinnitettävä avainlenkki. 

Tälle "masuessulle" on ollut jo monenlaista käyttöä, kun olen kyynärsauvojen avulla leikkauksesta toipilaana liikuskellut kotona ja puutarhassa.

Mallini olen käytössä hyväksi havainnut, joten rohkenen julkaista sen ohjeet myös muiden käyttöön. Denim on osoittautunut hyväksi kangasvalinnaksi, se on tukeva ja kuitenkin tarvittaessa joustava. Ja puuvillakankainen, kukikas vuorikangas antaa ilmeikkyyttä muutoin niin tummalle asusteelle. Essun malli  on mielestäni hyvä, sillä se ei estä kyykistymistä tai kumartumista esim. kitkettäessä.

PUUTARHAESSUN OHJE

Valmiin essun korkeus on 29 cm (mitta sis. 3 cm leveän vyötärökaistaleen)  ja leveys 80 cm. Tämä koko on siis essun ulkoreunan mitat sekä denim-kankaan että puuvillakankaan osalta.

Vyötärönauhana toimii essun kiinnitystä varten denimistä leikattu, kaksinkerroin käännetty kaitale, jonka korkeus valmiina on 3 cm ja pituus 140 cm.

Essun taskuosa on tehty myös denimistä, jonka korkeus valmiina (yläreuna kantattuna) on 24 cm ja leveys 80 cm. Taskuosa on vuoritettu samalla puuvillakankaalla, jonka mitat ovat nämä samat kuin taskuosan denimin.

Essun molempiin yläkulmiin ompelin vinokanttinauhasta lenkit, johon voi ripustaa esim. puutarhasakset.

Kuvassa näkyvä klipsi vastapuolineen on kätevä essun kiinnittämiseksi vyötärölle.

Yhden taskun pohjaan on kiinnitetty puuvillakankaasta tehty liuska avainlenkkiä varten (ommeltu kaksinkerroin, valmiina pituus 30 cm ja leveys 1,5 cm) .

Avainlenkki kannattaa sijoittaa suureen taskuun, koska käden pitää yltää taskun pohjalle saakka, kun avaimen haluaa ottaa esille. Kuvassa näkyy myös taskun värikäs vuorikangas.  Taskuosan yläreunan kanttaus estää taskun reunan venymistä. 

Leikkaa kankaista seuraavat osat (lisää saumanvarat kappaleisiin,  sillä ne eivät siis sisälly mittoihin):

Denim 

  • Essuosa (korkeus 29 cm, leveys 80 cm)
  • Taskuosa (korkeus 24 cm, leveys 80 cm)
  • Vyötärökaitale ( korkeus 6 cm, pituus 140 cm)
Puuvilla
  • Essun takaosa (korkeus 29 cm, leveys 80 cm)
  • Taskuosan vuorikappale (korkeus 24 cm, leveys 80 cm)
  • Avainlenkin liuska (korkeus 3 cm, pituus 30 cm)

Muut tarvikkeet:

  • Vinokanttinauhaa 3 metriä: essun kanttaukseen, taskun yläreunan kanttaukseen                                      ja kulmalenkkeihin (2 kpl, pituus 14 cm. leveys 1,5 cm)
  • Lukkoklipsi
  • Avainlenkki

Ompelujärjestys:

  1. Ompele avainlenkkiä varten puuvillakankaasta liuska taittamalla se samalla pituussuunnassa kaksinkerroin. 
  2. Ompele vinokaitaleesta essun kulmiin tulevat kaksi liuskaa taittamalla ne samalla pituussuunnassa kaksinkerroin.
  3. Ompele taskuosa ja sen taustakangas yhteen nurjat puolet vastakkain ja kanttaa sen jälkeen taskuosan yläreuna vinokantilla.
  4. Ompele essuosa ja sen taustakangas yhteen nurjat puolet vastakkain.
  5. Asettele essuosa ja taskuosa kohdakkain alareunastaan ja kiinnitä palat toisiinsa nuppineuloilla. Essuosa jää siis taakse siten, että sen yläreuna jää taskuosan yläreunan yläpuolelle n. 5 cm.
  6. Kiinnitä seuraavaksi avainlenkki puuvillakankaasta ommeltuun liuskaan ja kiinnitä liuskan toinen pää nuppineulalla taskuosan ja essuosan väliin kankaiden alareunaan.
  7. Suunnittele taskujen sivusaumojen kohdat taskuosaan ja merkitse ne liidulla tai nuppineuloilla. Minä tein puutarhaessuun yhteensä kuusi taskua, joiden leveydet: kaksi keskimmäistä 16 cm, seuraavat kaksi 15 cm ja reunimmaiset 9 cm.
  8. Ompele taskujen sivusaumat ja vahvista ommelta yläreunan kanttinauhan kohdalla, jotta sauma kestää käytössä. Taskuosa ja essuosa kiinnittyvät samalla toisiinsa.
  9. Kiinnitä nuppineuloilla essun yläkulmiin kiinnitettävät kaksi vinokaitalelenkkiä/liuskaa vinoon siten, että lenkin alapää jää taskuosan yläreunan korkeudelle essun ulkoreunaan (essun kanttaus kiinnittää samalla nämä, ks. kohta 10)). Lenkkien yläreunat kiinnittyvät essun vyötärönauhaa ommeltaessa myöhemmin (ks. kohta 11).
  10. Ompele essua ja taskuosaa ympäröivä vinokantti, jolla kiinnität samalla essun yläkulmien lenkit. Ompele avattu vinokanttinauha ensin essun taustakankaan puolelta, käännä kanttinauha etupuolelle ja ompele toinen ommel kanttinauhan reunaan denimkankaan puolelta. Samalla kiinnittyy myös avainlenkki taskun pohjaan. Tämä ommel on samalla  taskujen pohjasauma.
  11. Merkitse vyötärökaitaleen ja essun keskikohta ja kohdista ne toisiinsa. Taita vyötärökaitale pitkittäissuunnassa kahtia ja kiinnitä sen alareuna essun taustakankaan puolella oikea puoli vastakkain vuorikankaan yläreunaan ja ompele sauma. Mikäli haluat essun ripustuslenkin, upota em. saumaa ommeltaessa lyhyt vinokaitalelenkki essun keskikohdalle taustakankaan puolelle. Käännä vyötärökaitale essun etupuolelle, taita saumanvara sisään ja ompele vyötärökaitale alareunasta kiinni essuun. Samalla ompeleella kiinnittyvät kulmalenkit yläreunastaan vyötärökaitaleen sisään.   Ompele vyötärökaitale koko pituudeltaan, kokeile kaitaleen pituus (lyhennä tarvittaessa) ja kiinnitä kaitaleeseen lopuksi lukitusklipsit.
 

Piakkoin pääsen itsekin ahkeroimaan kevyisiin puutarhatöihin, jolloin on mukava kuunnella samalla äänikirjoja tai musiikkia. Puhelin essun taskuun ja napit korviin, mikäs sen mukavampaa - askareet sujuvat lähes huomaamatta!


4 kommenttia:

  1. Puutarhaessu on tosi kätevä ja hyödyllinen ja juuri noista monista mainitsemistasi syistä. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä essusta on minulla tullut kotona ollessani jopa jokapäiväinen asuste.

      Poista
  2. Hyvä idea. Minäkin kantelen käsissäni avaimia, puhelinta, puutarhalapiota, narunpätkää jne. Aina jokin hukassa tai matkojen päähän unohtuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ongelma on minullakin ollut jo monen puutarhakauden ajan, mutta ilmeisesti ei aiemmin ole ollut aikaa pysähtyä pohtimaan ratkaisua. Kesällä, kun tarve on suurin, ei juuri ole aikaa ompelulle sadepäiviä lukuunottamatta. Talvella listailin asioita kesää varten ja silloin syntyi tämä ratkaisu, josta on kyllä kovasti hyötyä.

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani! Kommenttisi ilahduttaisi minua.