Tarinasivut

9.6.2022

Kotkansiipien suojassa

Meillä on kotkansiipisaniaisia reunustamassa terassia ja erottamassa oleskelualueen muusta Kotitalon puutarhasta. Nuo saniaiset ovat kasvaneet samalla paikalla jo pari vuosikymmentä ja näin alkukesästä ne ovat kauneimmillaan. Auringossa hehkuva vihreä väri on ihanan raikas ja usein istahdankin aamukahville terassille ja vain nautin vihreyden voimaannuttavasta vaikutuksesta.


Kotkansiipi on suurikokoinen saniainen, joka kasvaa yli metrin korkuiseksi, pystyoksaiseksi mättääksi. Kotkansiipialueellamme kasvaa vahvoja mättäitä ja uusia nousee joka kevät. Kasvi lisääntyy itiöpesäkkeistä, jotka sijaitsevat erillisissä itiölehdissä, mutta ilmeisesti lisääntymistä tapahtuu myös rönsyjen avulla. 

Saniaiset yleensä menestyvät parhaiten kosteassa ja ravinteikkaassa maassa. Puutarhamme kotkansiivet ovat kuitenkin osan päivästä auringossa, joten niiden lehdet ruskistuvat loppukesästä hieman aiemmin kuin varjossa kasvavat saniaiset. Useimmat poistavat vanhat lehdet ja oksat pois vasta seuraavana keväänä, mutta me olemme todenneet ihan toimivaksi leikata ruskistuneet lehtivarvut pois jo loppukesästä.

Kuulin juuri, että ennen rullalta aukeamistaan pienet kotkansiiven lehdet voi valmistaa syötäväksi keittämällä, höyryttämällä, paistamalla tai vokkaamalla. No, tänä kesänä tätä ei enää voi kokeilla, sillä pihamme kotkansiivet ovat jo lähes metrin korkuisia kasveja.





2 kommenttia:

  1. Kotkansiivet ovat todella kauniita. Niitä on myös hauska kuvata heti pienistä kääröistä alkaen. Enpä tiennyt, että kotkansiipeä voi myös syödä.

    VastaaPoista
  2. Nuorien kotkansiipien vihreä väri on kyllä ihanan voimaannuttava. Tarkoitukseni oli siirtää osa kotkansiivistä keväällä Rantatalon puutarhaan, mutta sattuneesta syystä siirto jää ensi vuoteen.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani! Kommenttisi ilahduttaisi minua.