Tarinasivut

26.1.2022

Silmänruokaa

Vaikka vihannesten ja muiden kasvisten kasvatus vie pääosan vapaa-ajasta kasvukaudella, on mukavaa, kun perennat, kesäkukat, kukkivat pensaat ja puut antavat väriloistossaan silmille ja mielelle ihailtavaa katsottavaa. 

Näiden kuvien avulla muistot kesäisistä hetkistä tulevat lähemmäs ja virittävät ajatukset pikkuhiljaa suunnittelemaan tulevan kesän istutuksia.

Kuunliljat viihtyvät hyvin rantatalon varjoisammalla puolella
ja komeina täyttävät kesän mittaan koko kukkapenkin.

Kolme edellisvuonna siirrettyä alppiruusua kukkivat omenapuiden varjossa.

Pikkuhiljaa alkavat kesällä 2020 istutetut perennat (kuvassa sädepäivänhattu) vahvistumaan ja lisäämään kukintojaan.

Alkukesästä 2021 rannan suureen, aurinkoisen paikan kukkapenkkiin 
istutetut komeamaksaruohot juurtuivat hyvin.

Edellisenä vuonna kerätyistä siemenistä kasvatettuja syysleimuja.

Nämä pelargoniat kasvatin siemenistä ja osa on emokasvien pistokkaista juurtuneita, kaikkiaan pelargonioita oli yli 30, joten koko kesän kukinta oli taattu.

Verberat viihtyivät paahteessa, mutta tuulisella ilmalla myös katoksen suojassa.

Lumihiutale kuuluu jokakesäisiin valintoihin kestävvyytensä ja kauniin kukinnan ansiosta.

Pensaskrassi kesti hyvin tuultakin rannan grillipaikkaa suojaavan betoniseinäkkeen suojissa, joten lajike pääsee jatkoon tulevallekin kesälle.


Maljaköynnökset olivat minulle uusi tuttavuus. Koetan parhaillaan myös talvettaa ne ensi kesää varten.

Miljoona, miljoona punaista kellomaista kukkaa on vakiovalinta.

Jättiruukku sai tällä kertaa uumeniinsa riippuvan hopeaköynnöksen ja astereita.

Daaliat ja lobeliat hankin valmiina taimina, sillä oma kasvatus epäonnistui.

Samettikukat täyttivät kaikki jäljelle jääneet ruukut ja myös hyötykasvien välit ja ne kestivät hyvin paahdetta, mutta myös sadetta ja myrskyä.
 
Olin syksyllä merkinnyt kalenteriini tulevan helmikuun alkuun muistutuksen itselleni "päätin ostaa seuraavat kesäkukat". No, toisin kävi ainakin osittain, sillä uudet pelargonian siemenet ovat parhaillaan itämässä ja pian saa talvetetut pelargoniat kevätleikkauksensa. Onneksi voi mielensä muuttaa vapaasti näissä kasvatusasioissa!
 
Blogin päivittäminen pitkän tauon jälkeen on käynnistynyt hieman kangerrellen, sillä kesällä ilmenneet julkaisuongelmat jatkuvat. Osa postauksistani sekä useat kommenttini muiden blogeihin ovat jääneet julkaisematta samoin kuin vastaukseni lukijoideni antamiin ihaniin kommentteihin. Syitä on etsitty laitteista, Safarin selainasetuksista, kysytty bloggerin tuesta ja googlattu maailmalta. No, nyt on iPadin ja iPhonen lisäksi käytössäni Linux-tietokone, jonka Firefoxilla julkaisut näyttävät onnistuvan.




8 kommenttia:

  1. Onpa sinulla kiva blogi. Puutarhaa ja neuleita, jotka kumpikin ovat minullekin tärkeitä elementtejä. Kiitos siis, että kävit kommentoimassa blogiani. Siten löysin sinut. Taidankin lukea illemmalla aiemmat postauksesi.
    Bloggerin kanssa tuntuu olevan vähän väliä jonkinlaisia ongelmia. Toistaiseksi niistä on tavalla tai toisella selvitty. Paljon apua olen saanut myös toisilta bloggaajilta. Kannattaa siis ongelmista kertoa blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva seurata myös sinun blogiasi. Teillä näyttää keittiöremontti etenevän hyvin.

      Poista
  2. Todella upeat noi kuunliljat, kuin myös kaikki muutkin kukka istutukset! Kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuunliljat ovat valloittaneet sydämeni. Minulla on niitä viittä eri lajiketta molemmissa puutarhoissa. Ja taidanpa jakaa ensi kesänä vanhimmimpien kasvien juurakoita uusia taimia kasvamaan. Sinulla on mahtava kivikkorinne upeine kasveineen, tutustuin kuviisi ja ihastuin!

      Poista
  3. Kylläpä pelakuut (ja muutkin kukat) kukkivat sinulla kauniisti viime kesänä. Mielen muuttaminen esikasvatusten suhteen käy hyvin helposti ja nopeasti, ja se on myös erittäin sallittua :) Toivottavasti saat ongelmat bloggerin kanssa selvitettyä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargoniat ja kuunliljat, ne ovat minun suosikkini.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Selasin läpi kaikki postauksesi, kiva blogi sinulla! Ihanaa, kun saa viettää aikaa rannalla ja samalla harrastaa puutarhailua! Kauniita kesäkukka-asetelmia ja oi, niin upeat kuunliljat! Kutomisen puolelle minullakin talvikausi helposti menee, mutta keväällä jäävät sukkapuikot auttamatta koriin. Olipa kiva tavata uusi puutarhaa puhuva bloginpitäjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kovasti kommentistasi. Pahoittelut, etten sitä huomannut aiemmin. Sukkapuikot ovat minullakin nyt syksyyn asti huilailemassa. Kevätpuuhat vievät kaiken huomion, nyt pääosin tosin vasta ajatuksen tasolla. Mukavaa kevään odotusta Sinulle!

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani! Kommenttisi ilahduttaisi minua.